Historia

Mysteeriteatterin synty ja ydinryhmän muodostuminen juontaa juurensa Kallion lukioon 2000-luvun alussa. Varsinaisena alkusoittona ryhmän synnylle voi pitää keväällä 2004 toteutettua Hamlet ei saa unta -produktiota, joka oli nykyajan helsinkiläiseen uusperheeseen siirretty muunnelma William Shakespearen näytelmästä. Pian sen jälkeen ajatus Agota Kristofin romaaniin Iso vihkoperustuvan näytelmän toteuttamisesta alkoi edetä. Joonas Lahtinen, joka oli lukenut Kristofin romaanin jo aikaisemmin ja innostunut siitä, sai muutkin silloin vielä nimemättömän Mysteeriteatterin silloisen ydinryhmän jäsenet kiinnostumaan suuremman teatteriprojektin tekemisestä ja Kristofin tekstistä. Tavoite kunnianhimoisempaan teatterin tekemiseen, ei enää entisen lukion puitteissa, vaan itsenäisenä, oli kaikkien mielessä.Iso vihko -projektia varten ryhmälle keksittiin nimi Mysteeriteatteri, vaikka itse työryhmä koottiin näytelmää varten, eikä kokoonpano ollut missään nimessä lukkoonlyöty. nimeä ehdotti Lauri Niskanen. Nimen vahvuus on sen erilaiset merkitykset ja monensuuntaiset assosiaatiot: toisaalta se vie ajatuksen mysteerinäytelmiin, toisaalta elämän arvoituksellisuuteen. Toisaalta se viittaa teatterin ja teatteriesityksen mysteeriin - siihen, miten on mahdollista, että teatteriesitys voi luoda maailmoja ja koskettaa niin yleisöä kuin tekijöitäkin. Tämän kohtaamisen mysteeri on kenties Mysteeriteatterin nimen ydin.Iso vihko -projektiin Mysteeriteatteri sai avustusta CIMO:n, EU:n nuoriso-ohjelman kautta. Näytelmä esitettiin Viirus-teatterissa touko-kesäkuussa 2005 seitsemän kertaa, ja se sai positiivista palautetta sekä median (mm. Helsingin Sanomat / Lauri Meri) että yleisön taholta.

Ison vihon jälkeen suuri osa työryhmästä oli halukas jatkamaan Mysteeriteatterissa, ja ryhmän rekisteröityminen pantiin vireille. Samanaikaisesti suunniteltiin jo seuraavaa projektia, sukupuolisuuden tematiikan ympärille rakentuvaa kolmen pienoisnäytelmän kokonaisuutta. Käytetty sukupuoli esitettiin Kahvila Soihdussa joulukuussa 2005 ja tammikuussa 2006 yhteensä 11 kertaa: esitysten määräksi oli alun perin suunniteltu yhdeksää, mutta suuren kysynnän vuoksi järjestimme vielä kaksi lisäesitystä.

Teatteriyhdistys Mysteeri ry:n perustava kokous pidettiin kesäkuussa 2006. Syksyllä 2006 Mysteeriteatteri laajensi ohjelmistoaan ja toteutti eri kokoonpanoissa kolme produktiota. Syyskuussa Vaihtolavalla esitettiin Romeo ja Julia ovat kuolleet, joka muunsi William Shakespearen klassikon kahden miehen väliseksi romanssiksi. Vielä syyskuun lopulla samassa paikassa nähtiin Käytetyn sukupuolen Hän-triptyykki -osalle temaattista jatkoa oleva Neuroosi - elon rytmi sekaisin. Saman vuoden marraskuussa Kahvila Soihdussa nähtiin uusista omista monologiteksteistä koostuva Sydämen laulut - tarinoita ja lurituksia, joka vieraili myös Vaihtolavalla osana Kallio Kipinöi -tapahtumaa.

Tammikuussa 2007 Mysteeriteatteri esiintyi Kansalliskirjastossa Lasten nalletapahtumassa suuren suosion saaneella Nallemysteeri-näytelmällään. Maaliskuussa 2007 Mysteeriteatteri toteutti Valtimonteatterissa Anthony Burgessin tekstiin pohjautuvan Kellopeliappelsiini - moraalin voitto -esityksen Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen tuella. Syys-lokakuussa Vaihtolavalla nähtiin Virginia Woolfin viimeiseen romaaniin pohjautuva Väliaika